

07.09.2008 Kesän meiningit takana
Hetki on vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Kerrottakoon kuitenkin että USAn matka meni loppuun asti oikein hyvin ja kaikki olivat kotiin päästyään väsyneitä mutta tyytyväisiä. Taskuun jäi ison levypinon ja bändipaitojen lisäksi kasa hyviä muistoja sekä paljon uusia tuttavuuksia. Myös Keuruun Sukupolvi-tapahtuman keikka meni mahtavasti ja haluamme kiittää yleisöä kerrassaan upeasta mukana telmimisestä keikan aikana! Olitte loistavia!
Kuten kuvasta näkyy, ei kalenterissa ole sovittuja keikkoja tulevaisuudelle. Toiminta kuitenkin jatkuu aktiivisena ja alamme keskittymään uusien biisien tekemiseen ja treenaamiseen. Mitään levytyssuunnitelmia tai aikatauluja ei ole, mutta eiköhän niitäkin ala jossain vaiheessa muodostumaan. Keikkojakin soitetaan tässä samalla mahdollisuuksien mukaan.
pekka
07.07.2008 USA:n matkan väliraportti
Keikka Cornerstonessa meni hyvin pienistä teknisistä ongelmista huolimatta ja koko festari oli mahtava kokemus itsessään. Lisäksi saimme toisen keikan Living Word -seurakunnan nuorteniltaan keskiviikolle.
matti
30.06.2008 Terveisiä USA:sta!
Lento sujui hyvin ja jenkeissä ollaan! Saas nähdä miten Suomi-pojan käy. Keikkakalenterissa löytyy uusi keikka, soitamme Keuruun Uusi Sukupolvi-tapahtumassa.
pekka
14.06.2008 Cornerstone-aikataulumuutos
Uuden aikataulun mukaan soittoaikamme on klo 22:45 Cornerstonessa.
matti
01.03.2008 Ihmisen jälki -tour 2008
Kevään keikat on lyöty lukkoon. Huhti-toukokuussa soitetaan isommilla ja pienemmillä kekkereillä ympäri etelä-suomea. Kesä huipentuu USA:n matkaan, kun lähdetään porukalla katsastamaan bändeistä kovin, Living Sacrifice Cornerstone-festivaaleille. Samalla kiskaistaan oma setti ja katsotaan miten ulkomaanelävät reagoivat suomalaiseen asennemetal-toimintaan. Tässä keikkalista kokonaisuudessaan:
19.04.2008 Nokia
25.04.2008 Helsinki
30.04.2008 Kouvola
03.05.2008 Joutsa
10.05.2008 Pori
02.07.2008 Bushnell, USA
pekka
20.01.2008 Kevään kiertelyt
Keväälle on muodostumassa pientä keikkarykelmää. Viimeisimmät lisäykset kalenterissa ovat keikat Helsingissä sekä Immortal metal fest Nokialla. Lisää on tulossa!
pekka
01.01.2008 Hyvää uutta vuotta 2008!
Vuosi 2007 on ollut Sotahuudon leirissä täynnä toimintaa ja tapahtumia. Vuosi on ollut kaikenkaikkiaan tärkeä ja hyvä, vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut. Vastoinkäymisillä näyttää olevan taipumus kääntyä voitoiksi ja tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin.
Alkavalle vuodelle 2008 on erilaisia suunnitelmia jo jonkin verran ja keikkakalenteriinkin on tulossa uusia merkintöjä. Keikkoja odotellessa voi media-sivulta käydä lueskelemassa sinne lisättyjä uusia levyarvosteluja sekä mesta.netin syksyllä tekemää haastattelua.
pekka
24.12.2007 Hyvää Joulua & remix tarjolla!
Sotahuuto toivottaa omalta osaltaan hyvää ja rauhallista joulua kaikille ystäville, tutuille ja kylänmiehille! Joulun kunniaksi olemme lisänneet media-osastolle sekä myspaceen kuunneltavaksi hieman erilaisen version kappaleesta "Ihmisen Jälki". Kyseisen remixin luoja on herra nimeltään JP Löfberg, joka tunnetaan mm. orkesteristaan TKing DKeys. Jatkamme joulutarjouksia vielä vuoden loppuun saakka, joten jos kaapista puuttuu vielä levyä tai paitaa, niin käyttäkäähän tarjouksia hyväksi!
pekka
03.12.2007 Joulutarjouksia kaupassa!
Lisäsimme joulun lähestyessä kauppaan tarjouksia, joista voi vaikka saada idean joululahjaksi lähimmäiselleen! Tilaukset kannattaa tehdä ajoissa, sillä Posti saattaa myöhästellä aivan joulupyhien lähellä eikä paitojakaan loputtomiin riitä.
Sitten vain shoppailemaan!
matti
28.11.2007 Kauppa ja diskografia päivitetty
Lisäsimme kauppaan "Terapian tarpeessa" -tribuuttilevyn, jonka hinta on 15€. Levyn tiedot löytyvät myös diskografia-sivulta.
matti
13.11.2007 Terapian ja karaoken tarpeessa
Perjantaina keikkaillaan Turussa ja samana iltana ilmestyy Maanalaisen Levykaupan kautta "Terapian tarpeessa"-niminen kokoelmalevy. Kyseessä on tribuutti Terapia-bändille ja levyllä 14 kotimaista bändiä coveroi Terapiaa omalla tavallaan. Sotahuuto on levyllä mukana kappaleella "Ei kiinnosta elää". Orkesterimme osallistui myös "Anna palaa" karaoke-DVD:lle kappaleella "Käännä mun pää". DVD:tä on saatavilla piakkoin. Tietoa julkaisuista löytyy Maanalaisen Levykaupan kotisivuilta.
pekka
02.11.2007 Lisää paitoja + tuuraava rumpali
Tänään saimme uuden erän paitoja. Kaikkia kokoja on taas saatavilla (entisten lisäksi myös ladyfit L -koko), joten kauppaan mars!
Aktiiviset keikalla kävijät ovat ehkä huomanneet, että rumpalina on toiminut Eeron sijasta hyvä ystävämme Miika Mäkinen. Eerolla on selkävaivoja, eikä hän täten pysty toistaiseksi hoitamaan rumpalin tonttiaan. Toivomme Eerolle pikaista paranemista ja kiitämme Miikaa korvaamattomasta avusta (jälleen kerran)!
matti
11.10.2007 Arvosteluja ja haastattelu
Uusia arvosteluja Ihmisen jälki -levystä löytyy nyt verkosta. Imperiumi antoi 10-/10 ja Tuhma 4,5/5. Tuore haastattelu bändistä löytyy Mesta.netistä.
pekka
31.08.2007 Sanoitukset
Uuden levyn sanoitukset on nyt lisätty Diskografia -sivulle.
matti
29.08.2007 Sivut julkaistu!
Uudet nettisivut saatiin viimein julkaisukuntoon. Hiomista löytyy vielä ja esim. sanoitukset ilmestyvät uudelle levylle pian.
matti
Keikat
Ei keikkoja.